Koivusaari

Koivusaari on Kesäpäivän pursiseuran Kangasalan Längelmävedellä (Pelisalmella) sijaitseva tukikohta, jonne ovat Kesäpäivän pursiseuran jäsenten lisäksi tervetulleita myös kaikki ulkopaikkakuntalaisten pursiseurojen venekunnat. Tukikohtaan kuuluu iso venelaituri, vuonna 2009 valmistunut saunarakennus, v. 2010 valmistunut takkatupa sekä v. 2017 valmistunut uusi grillikatos sekä wc. Lämpiminä kesäviikonloppuina saarella yleensä majailee venekunta jos toinenkin nauttien yhteisestä ajasta, Venetsialaisten aikaan tukikohdassa on perinteisesti eniten vilinää ja parhaimmillaan lähes 20 venekuntaa. Kaikilta tukikohdassa vierailevilta odotetaan omalta osaltaan ympäristön siisteydestä huolehtimista ja omien roskien pois viemistä, jotta ympäristö saadaan säilymään viihtyisänä ja kauniina kaikille tukikohdan käyttäjille. Kesäpäivän pursiseura – Koivusaari