Kaarinanpolku

Kaarinanpolku on suosittu noin 60 kilometrin mittainen vaellusreitti, jolla voi patikoida myös lyhyempiä osuuksia. Reitti ulottuu Kangasalan pohjoisosasta etelään Lempäälän rajalle, jossa se yhdistyy Lempäälän puolella kulkevaan Birgitan polkuun.

Kaarinanpolulla retkeillään monipuolisissa maastoissa. Reitistön eteläinen osa kulkee Salmuksen Natura-alueella ja harvinaisen Koukkurahkan suon maisemissa, pohjoisessa läpi arvokkaiden luonnonsuojelualueiden kilpikaarnamäntymetsineen. Keskiosassa liikutaan kaupungin taajama-alueella ja palveluiden lähellä.

Reitti on merkitty maastoon sinisin merkein ja viitoin, ja siltä on yhteys myös Tampereen ja Kangasalan liikuntareiteille.

Kaarinanpolun laavut

Reitillä on viisi laavua: Katajajärven kotalaavu, Mustijärven laavu, Personkolon laavu, Norojärven laavu sekä Lempäälän puolella reitin päätepisteessä Vähä-Riutan laavu. Nukkumiseen soveltuvia laavuja ovat neljä viimeisintä. Vähä-Riutan laavu on jopa 20 hengelle ja talviyöpymiseen sopiva.

Katajajärven laavu

Katajajärven laavu Kaarinanpolun keskiosassa on yksi reitin suosituimmista. Se sijaitsee kauniin metsälammen rannalla, suo- ja kallioalueiden keskellä. Taukopaikalla on kotalaavu ja käymälä. Vuonna 2021 Katajajärven kotalaavua kunnostetaan paremmin saavutettavaksi pyörätuolilla.

Pysäköinti: Wattipolku 13
Lisäksi kaksi autopaikkaa lähempänä laavulla osoitteessa: Lamminrahkantie 50

Mustijärven laavu

Mustijärven laavu on helposti saavutettava taukopaikka Kaarinanpolun keskiosassa. Pysäköintialueelta laavulle on matkaa 300 metriä ja hiekkapohjainen tie on hyväkuntoinen sulan maan aikaan. Mainio päiväretki muodostuu, kun patikoi Mustijärven laavulta Personkolon laavulle ja takaisin. Yhteen suuntaan matkaa on noin 6 kilometriä.

Pysäköinti: Mustijärventie 69

Kaarinanpolun kartat

Kaarinanpolku karttasovelluksessa >

Kaarinanpolun tulostettavat kartat >

Kaarinanpolun pohjoisosien reitit

Auringonlasku Kaarinanpolku

Joutsenenpesän reitti

Reitti: n. 8 km, P-alueelta Norojärven laavulle n. 3 km
Vaativuus: keskivaikea
Lähtö reitille: Säynäjärventie (Kaarinansillan yli)
Muuta kohteessa: Norojärven laavu nuotiopaikkoineen ja käymälöineen, Personkolon laavu.

Reitti kiertää Norojärvet ja Joutsenenpesä-järven kauniissa kangasmetsässä. Norojärven rannalla sijaitsee Kaarinanpolun pohjoisin laavu sekä nuotiopaikka ja käymälä.

Norojärvi ja sen ympäristö ovat osa Joutsenenpesän–Norojärvien suojelualuetta. Lyhin matka Norojärven laavulle on Norontien päästä, mutta pysäköintitilaa on vain muutamalle autolle. Joutsenenpesän rannalla ei ole laavua, mutta viihtyisiä taukopaikkoja löytyy järven itäiseltä rannalta.

Toinen Kaarinanpolun pohjoisosassa sijaitseva laavu on Personkolon laavu, jonne on matkaa pysäköintialueelta noin 5 km.

Kirkkoharju. Kuva: Tiia Ennala

Pehkusuon ja Puikkarinvuoren reitti


Reitti: 2–3 km
Vaativuus: helppo
Lähtö reitille: Säynäjärventie

Reitti kiertää kallioisessa kangasmetsässä ja välillä on lyhyt metsätieosuus. Noin viiden kilometrin reitti koostuu kahdesta lyhyemmästä reitistä: Puikkarinvuoren reitistä (n. 2 km) ja Pehkusuon reitistä (n. 3 km). Mukavan lyhyt reitti sopii perheen pienemmille.

Heramaanjärven kierros

Reitti: n. 4,5 km tai 9 km
Vaativuus: keskivaikea
Lähtö reitille: Säynäjärventie, kaksi lähtöpaikkaa

Heramaajärvi on kaunis ja karu erämaajärvi. Se on luonnontilainen ja kirkasvetinen: näkyvyyttä on jopa 8–10 metrin syvyyteen.

Heramaanjärven kierros kulkee järvenympäri havuvaltaisessa maastossa. Reitillä ei ole nuotiopaikkaa, mutta kallioisesta maastosta useita hyviä taukopaikkoja. Heramaanjärven rannat ovat luonnonsuojelualuetta.

Kaarinanpolun pohjoisosan kartta

Kaarinanpolun pohjoisosan kartta.