Kierrä herkulliset kulttuurikohteet

Kangasala tarjoaa elämyksiä niin kulinaristeille kuin kulttuurinystävillekin.
Listasimme kohteet, joissa voit nauttia makuelämysten lisäksi taiteesta, historiasta ja luonnosta.

Paakari kuin Pariisista

Paakarissa pääset minimatkalle Ranskaan. Keittiömestari Ilpo Vainion ja sommelier Kirsti Leimun luotsaama ravintola on äänestetty yhdeksi Suomen parhaista. Paakari on tunnettu etenkin kala- ja äyriäisruoistaan, joita saavutaan maistelemaan ympäri Suomen.

Paakarin tyyli pohjautuu klassiseen ranskalaiseen keittotaitoon ja käsityöhön. Liemet keitetään itse ja leivät leivotaan alakerran konditoriassa. Paakarissa järjestetään muutaman kerran vuodessa myös erikoisillallisia, kuten äyriäis- ja riistailtoja. Teemailtojen maine on kasvanut niin legendaariseksi, että pöytävarauksia tehdään jopa vuotta etukäteen.

Paakarissa voi nauttia myös ainutlaatuisesta miljööstä. Keltainen kivitalo on rakennettu vuonna 1912, ja se toimi alun perin postina. Kesällä lounas kannattaakin nauttia viehättävällä terassilla ja leivoskahvit konditorian katetulla pihalla.

Paakarin tyyli pohjautuu klassiseen ranskalaiseen keittotaitoon ja käsityöhön. Liemet keitetään itse ja leivät leivotaan alakerran konditoriassa. Paakarissa järjestetään muutaman kerran vuodessa myös erikoisillallisia, kuten äyriäis- ja riistailtoja. Teemailtojen maine on kasvanut niin legendaariseksi, että pöytävarauksia tehdään jopa vuotta etukäteen.

Paakarissa voi nauttia myös ainutlaatuisesta miljööstä. Keltainen kivitalo on rakennettu vuonna 1912, ja se toimi alun perin postina. Kesällä lounas kannattaakin nauttia viehättävällä terassilla ja leivoskahvit konditorian katetulla pihalla.


Trattoria Pazzi

Trattoria Pazzi on Kangasalan ravintolaelämän uusimpia tulokkaita, joka on otettu ilolla vastaan. Pazzi on rento italialaistyylinen ravintola, jossa voi nauttia drinkit aikuisten kesken tai syödä koko perheen voimin.

Pazzi tarjoaa pizzoja, risottoja, kasviksia, lihaa ja kalaa. Italialaisiin ruokiin yhdistetään suomalaisia raaka-aineita, kuten punajuurta, nieriää ja kylmäsavulohta. Juomalistalta löytyy pienpanimo-oluita ja kiinnostavia viinejä, ja alkoholittomia juomia myös aikuiseen makuun on hyvä valikoima.

Pazzi sijaitsee kaupungin keskustassa. Samalla reissulla voi poiketa ostoksilla tai Kangasala-talon kulttuuririennoissa, ja kesäiltoina terassilta voi ihailla Kangasalan kivikirkkoa.

Täyden palvelun kulttuurikeskus

Kangasala-talo on monipuolinen kulttuurikeskus, jossa sijaitsevat myös Kimmo Pyykkö -taidemuseo ja elokuvateatteri K-Kino. Koettavaa löytyy kaiken ikäisille, korkeakulttuurista viihteeseen.

Kimmo Pyykkö -taidemuseossa on nähty näyttelyitä Suomen tunnetuimmilta taiteilijoilta, kuten Reidar Särestöniemeltä ja Riitta Nelimarkalta. Urpo, Hymy ja Jeppe Lahtisen taidekokelmaa esitelleessä näyttelyssä vuonna 2018 oli esillä Pablo Picassoa ja Salvador Dalía.

Myös arkkitehtuurista kiinnostuneen kannattaa vierailla Kangasala-talossa, joka on palkittiin Vuoden betonirakenne -tunnustuksella vuonna 2015. Ulkoa jylhän ja graafisen rakennuksen sisäpuolella on vaaleutta ja kaarevia muotoja, jotka ovat saaneet innoituksensa jääkauden siirtolohkareista.

Kangasala-talosta löytyy myös Jalmari Finnen mukaan nimetty Kulttuuriravintola Jalmari. Taidenäyttelyn voi yhdistää vaikka lounastreffeihin ja konsertti-iltaa voi jatkaa viinilasillisella. Jalmari vastaa Kangasala-talon tapahtumien väliaikatarjoilusta, ja välillä järjestetään suosittua croissantbrunssia.

Ravintola järjestää tilauksesta myös tastingeja. Opastetun maistelun voi tilata ryhmälle tai vain itselleen, ja testattavaa löytyy oluista viskeihin ja kuohuviineistä cocktaileihin.

Nostalgiaa Alamajassa

Kaivannon kanavan järvimaisemassa sijaitseva Vehoniemen Alamaja on kuin postikortista. Viehättävä vaaleansininen huvila rakennettiin 1800-luvun lopulla Joutsiniemen kartanon kesäpaikaksi. Nykyään monet vaiheet nähnyttä taloa emännöi Marjut Järvinen, joka on viettänyt huvilassa lapsuutensa.

Vehoniemen Alamaja toimii kahvilana ja tilausravintolana. Alamaja on kuuluisa etenkin lohikeitostaan ja itse tehdyistä leinonnaisistaan. Valikoimassa on useampi gluteeniton tuote, ja tarjolla pyritään pitämään aina jotain vegaanista. Raaka-aineissa ja tuotteissa suositaan kotimaisuutta ja pieniä lähituottajia.

Alamajassa kannattaa viettää rauhassa aikaa, sillä ihailtavaa riittää. Kahvit voi juoda vaaleansinisessä tai vaaleanpunaisessa salongissa, esillä on vanhoja tavaroita, ja auringonvalo siivilöityy kauniisti sisälle maalattujen ikkunalasien läpi. Kahvilakäyntiin voi yhdistää myös kävelyretken metsä- ja järvimiljöössä.

Satumainen Arboretum Frick

Arboretum Frick on puutarhaihmisen paratiisi. Intohimoinen harrastajapuutarhuri Erkki Frick on tehnyt 3,2 hehtaarin arboretumin omille mailleen, linnustoltaan rikkaan Ahulinjärven rantaan.

Puutarhasta löytyy useita harvinaisuuksia, joita ei Suomessa juuri näe. Puulajeja on 250 ja pensaita noin 300. Alppiruusu- ja atsaleavalikoima on huomattava, sillä pensaita on yli 800. Arboretumista löytyy myös harvinaisia magnoliapuita.

Erkki Frick on hakenut inspiraatiota etenkin irlantilaisista puutarhoista, jotka eivät ole säntillisiä ruudukkoja, vaan mukailevat pehmeästi luonnon omia linjoja. Istutusten lomaan on ripoteltu patsaita ja penkkejä, joille voi istahtaa ihailemaan maisemaa.

Jos kahvihammasta kolottaa, puutarhassa on kahvila Ruusupuu, josta löytyy suolaisia piirakoita ja muhkeita makeita leivonnaisia. Istahda kahvikupin kanssa puun alle, sulje silmät, nauti tuulen huminasta ja linnunlaulusta.

Kakkukahvit Kirkkoharjulla

Kirkkoharjun näkötornin alueella voi yhdistää luontokävelyn, kulttuurielämyksen ja herkuttelun. Funkkistyylinen näkötorni on rakennettu vuonna 1931. Huipulta avautuu upea maisema Kirkkoharjun ympäristöön, ja näkötornissa vierailu on ilmaista.

Harjulle ja torniin kipuamisen jälkeen itsensä voi palkita herkkuhetkellä näkötornin kahvilassa, joka sijaitsee viereisessä uudessa rakennuksessa. Kahvilan kaikki leivonnaiset tehdään itse, ja tarjolla on suolaista purtavaa, elegantteja leivoksia ja meheviä munkkeja. Hellepäivänä kannattaa maistella artesaanijäätelöä ja pientuottajien limonadeja.

Näkötornin kahvila on lenkkeilijöiden suosima taukopaikka. Herkulliset leivokset houkuttelevat juoksijoita ja pyöräilijöitä Tampereelta saakka.

Teksti: Janica Brander