Roosa Blom paketoimassa lahjoja

19.12.2020 Joulu on jo ensi viikolla

Pälkäneläinen ekovaikuttaja Roosa Blom valmistelee jouluaan kestävästi ja vastuullisesti, hän valitsee lahjat lähiseutujen yrityksiltä ja käsityöläisiltä. Kangasalta Roosa on löytänyt monia hyviä lahjaideoita tänä jouluna ja haluaa tukea paikallisia yrittäjiä:

Havahduin siihen, että joulu on jo ensi viikolla. Ajoittain satanut lumi ja valkea maa on tuonut itselleni joulutunnelmaa. Toivottavasti joulunakin olisi lunta!

Minulla ei ole mitään pitkäikäisiä jouluperinteitä ja vasta lapsen syntymän jälkeen muutama vuosi sitten olen alkanut luoda ikiomaa joulua. Tämän aikana meille on kuitenkin syntynyt muutamia jouluperinteitä, joista en osaisi enää luopua.

Jouluun valmistautuminen alkaa meillä yleensä joululahjojen ostamisella. Koen tärkeäksi hankkia lahjaksi paikallisesti valmistettuja tuotteita pienyrittäjiltä. Lahjapakettiin sujahtaa tänä vuonna ainakin Panther Kidswear vaatteita taaperolle, Hehkua Designin korvakorut siskolle, hierontalahjakortti äidille ja kaikille Tikkerperin heijastimet. Leilan lelukaupasta Vehoniemen Automuseolta aion lisäksi käydä ostamassa autolelun taaperolle. Joulukukat haen paikallisesta kukkakaupasta.

Arvostan todella paljon hyvää ruokaa. Pyrimme syömään lähiruokaa niin paljon kuin mahdollista. Jouluna välttelemme isoja marketteja ja meille onkin muodostunut perinteinen jouluruuan hakupäivä. Kierrämme yhtenä päivänä tilapuoteja ja paikallisia yrityksiä: Kangasalta ainakin Aholaidan Lammastilan tilapuoti, Heikin Leipä, Marjatila Tyrnikka, ja Ravintola Paakarin konditoria löytyvät listaltamme. Normaalisti jouluna kierrän erilaisissa myyjäisissä ja tapahtumissa. Tänä vuonna aiomme käydä katsomassa Mobilian museokaupan sekä Kangasalan Kädentaitajien joulumyyjäisissä. Täydentelen samalla viimeiset puuttuvat joululahjat ja kiertelemme samalla katsomassa Kangasalan jouluikkunoita.

Miten sinä valmistaudut jouluun?

Teksti ja kuvat: Roosa Blom / Roosa Blom

Kaikki joulutarinat

Tarinat ovat osa Visit Kangasalan yhteisöllistä Hyvän mielen joulu -kampanjaa. Kerromme aitoja, lämminhenkisiä joulutarinoita, muistoja ja tunnelmia Kangasalta joulukuussa joka päivä aattoon asti.